Kuka olen || Vuosien varrelta || Teatteri || Kuvia || Vaaliohjelma || Yhteystiedot || Linkit
Kuka olen || Vuosien varrelta || Teatteri || Kuvia || Vaaliohjelma || Yhteystiedot || Linkit

105
Pertti Lautamäki


Olen syntynyt Jyväskylässä 1.3.1943 ja muuttanut 50-luvulla Lappeenrantaan, jossa olen pysynyt näihin päiviin asti. Olen eronnut, eikä minulla ole lapsia. Ammatiltani olen postimies, palvellut Suomen Postia 37 vuotta. Koulutustaustaa minulla on peruskoulun ja Posti- ja Teleopiston mukanaantuomat määrät.

Nyt nautin ansaituista eläkevuosistani ja aikaa jää enemmän myös yhdistys- ja harrastustoiminnalle. Politiikka on lähellä sydäntäni ja yksi vastuutehtävistäni on Lappenrannan Vasemmistoliiton osaston puheenjohtajuus. Olen kuulunut eri lautakuntiin sekä toimin myös tällä hetkellä Lappeenrannan käräjäoikeuden lautamiehenä. Olen myös ollut mukana muussa järjestömuotoisessa vapaaehtoistoiminnassa, kuten ollut perustamassa Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuen, jossa olen ollut mukana 30 vuotta perustajajäsenenä. Harrastan filateliaa, numismatiaa ja harrastajateatteria - olen Lappeenrannan kaupungin teatterissa iltanäyttelijänä, sekä toiminut näyttelijänä 37 vuotta Lappeenrannan Kesäteatterissa joka kesänä.

Vuosien varrella olen ollut monessa mukana ja tarinani eri vaiheista löydät juttua sivuiltani. Toivon, että tunnet olosi kotoisaksi ja viihdyt sivuillani!