|| ||
|| ||
||
||
|| ||
|| ||
||
||
Filateliaa ja tarinaa vuosien varrelta
Olen harrastanut filateliaa niin kauan kuin vain muistan. Harrastus sai alkunsa siitä, kun perin aikoinaan enoltani merkkejä, joita hän minulle antoi, koska hänellä ei ollut omia lapsia. Lappeenrannassa olen ollut filateliakerhon jäsenenä yli neljäkymmentä vuotta. Kerään pääasiallisesti kotimaisia merkkejä, keskittyen aihepiireiltään kulkuvälineisiin, kuten junat, laivat ja lentokoneet. Pyrin hankkimaan ensipäiväleimallisia merkkejä ja kuoria.
Laajuudeltaan kokoelmani kattaa useita tuhansia kotimaisia merkkejä sekä lukuisia ulkomaisia merkkejä, joista pohjoismaan ja baltian maat ovat parhaiten edustettuna kokoelmassani, sekä nyttemmin harvinaiseksi käyneitä vanhoja Neuvostoliiton aikaisia postimerkkejä.
Sain aikoinaan merkkejä muunmuassa siten, kun Postissa työskennessäni näin itseäni miellyttäviä merkkejä, kysyin monesti, josko saisin merkit itselleni ja monesti löysin itseni pesemässä merkkejä pois ja käsitellessäni asiaankuuluvasti merkkejä keräilyä ajatellen. Merkit leikattiin ns. Kilotavaraksi, joita myytiin eteenpäin ja annettiin hyväntekeväisyyteen ja muunmuassa SOS-lapsikylälle. Myös Lappeenrannan postimerkkikerho huutokauppasi ja möi hyväntekeväisyyteen merkkejä.Sulo Kinnunen piti tupakkakauppaa ja hänen opastuksellaan leikeltiin, pestiin, pussiteltiin merkkejä ja niistä saadut varat annettiin hyväntekeväisyyteen, muunmuassa sotainvalideille. Nyttemmin varsinainen kerhossakäynti on jäänyt itselläni toissijaiseksi, koska kaikkeen ei yksinkertaisesti riitä aika.
Kaikki on pitänyt itse kokea ja nähdä, ja tätä kautta tapahtumat ovat tulleet itselleni arvokkaiksi. Esimerkiksi rahan saanti – kaupallinen raha piti jostain keksiä, vaikka rahaa olikin, ei sitä välttämättä aina raaskinut laittaa keräilyharrastuksen ansiosta kiertoon. Käyttörahaa oli jostain kehiteltävä, milloin paperia, lumppuja, käpyjä, marjoja, luita (Lauritsalassa oli aikoinaan maatalo, Luukkaantila nimeltään, ja kun tiesimme, että siellä lahdattiin sika jouluksi, niin me pojanvintiöt mentiin emännältä pyytämään, että kun aladoobi on sianpäästä keitetty, niin josko saisimme pään. Esteri-emäntä sen meille antoikin ja veimme sen metsään ja hautasimme sen kusiaispesään. Kun pää keväällä otettiin pois kusiaispesästä, oli se puhtaan valkoinen, jolloin pystyimme sen laittamaan pussiin ja viemään kauppaan Onnin liikkeeseen, jossa luita otettiin vastaan ja saimme siitä taas pikkasen taskurahaa. Ai, mitäkö niistä tehtiin? Liimaa! Askon huonekalutehdas osti raaka-aineeksi luita. Lumpuista, oli monenlaista lumppua, ne kelpasivat siihen että niistä tehtiin rasselia, joista senaikaiset kauppalan taksikuskit kiillottivat Mersun tai Warren pintaa kiiltäväksi! Mitään emme ole ilmaiseksi saaneet vaan aina on pitänyt kekseliäisyyttä käyttää.)
Numismatiaa ja hevosmarkkoja
Niinikään numismaatikko olen ollut koko pienen ikäni. Harrastukseni aloitin aikoinaan ennen kouluikää, nikkeli-hevosmarkan ajoilta. Sain aikoinaan lapsena kouraani kirkkaan, lyöntituoreen rahan, jota en raaskinut tuhlata, ja tämä oli alkusysäys harrastukselleni. Mielenkiintoa ruokki myös aikoinaan Luukkaanrinteellä asuessani perunapellosta tuohisesta purkista löytyneet suurruhtinaskunnan aikaiset 20-50 pennin hopearahat. Eikä paluuta enää ollut.
Kokoelmassani on kaikki itsenäisyyden ajalta lyödyt kolikkotyypit. Myös setelejä kokoelmani kattaa, joskin niiden keräily on jäänyt hieman vähemmälle. Olen löytänyt kokoelmiini myös jopa suuriruhtinaskunnan (1850-) ajalta olevia kolikoita. Vaikka en kerää aktiivisesti ulkomaisia rahoja, on tavoitteenani saada kerättyä mahdollisimman kattava kokoelma nykyisistä eri valtioiden euroista.